Miten matkustaminen kannattaa? #Matkastoorit -kilpailun kirjoittajat kertovat!

Vitsikäs lentokapteeni Mallorcalla

Matkatoimisto Keihäsmatkat toi seuramatkailun jokaisen suomalaisen ulottuville ja olinhan niillä paljon puhutuilla ”seiväsmatkoilla” minäkin. Muistan 1960-luvun loppupuolelta varsin riemastuttavan tapauksen. Olimme lähteneet Helsingistä kohden Mallorcaa ja koneen kapteeni esittäytyi: — Hyvää päivää hyvät matkustajat. Lentokapteeni Markus Suominen miehistöineen toivottaa teidät tervetulleeksi Matkatoimisto Keihäsmatkojen lomalennolle AY 2113. Olemme nousseet ilmaan Helsingistä ja kohteemme on Espanjalle kuuluva Palma de Mallorca. Lentosää on tällä hetkellä melko suotuisa. Matka-aika kohteeseen on 3 tuntia 50 minuuttia, edellyttäen, että löydämme niin pienen saaren. Kone, jossa istutte, on Finnairin DC-8-62 ja siihen mahtuu 262 matkustajaa. Lennämme nyt 10200 metrin korkeudessa ja matkanopeutemme on noin 900 kilometriä tunnissa. Koneen ulkopuolella on pakkasta 55 astetta, mutta perillä meitä odottaa lähes 30 asteen helle. Moni teistä on varmaan ensimmäistä kertaa näin suuressa koneessa ja minun on tunnustettava, etten minäkään ole aikaisemmin istunut näin ison koneen ohjaamossa. Mutta, älkää pelästykö, tästä konetyypistä on olemassa erittäin hyvä käsikirja, tosin se on englanninkielinen, mutta olen minä koulussa lukenut vähän sitäkin. Tarkoitukseni oli kertoa teille pari hauskaa tapausta matkoiltani, mutta palataan niihin myöhemmin. Nyt minun on ihan pakko tarkistaa, että muistin ottaa käsikirjan salkkuuni. No, löysimme ihan oikean saaren, laskeuduimme lähes aikataulun mukaisesti Palman lentokentälle ja suomalaiskansalliseen tapaan taputimme käsiämme. Joku luonnehti koneen kapteenia hyväksi jätkäksi ja minä olin hänen kanssaan samaa miestä.

 

Se oikea Salem?

Ollessani Bostonissa, USA:ssa au pairina tein paljon road trippejä ystävieni kanssa. Olin voittanut hotelliyön Mainen osavaltiosta kauniilta seudulta, pikku kaupungista. Menimme sinne ystäväni kanssa ja matka oli todella hauska! Hotelli oli loistava, mutta se kylä… suhteellisen autio, läsähtänyt, ränsistynyt ja ehkä jopa hitusen pelottava. Päätimme, että jatketaan teemaa ja mennään käymään legendaarisessa Salemissa, noita kaupungissa (noitien hautausmaa, kauhukierroksia yms. yms.) Laitoimme navigaattoriin määränpääksi Salem. Päästyämme Salemiin löysimme vanhan linnoituksen, jonka ympäristössä ajattelimme olevan näitä noita juttuja. No hetken alueella hassutellessamme huomasimme, että siellä on käynnissä häät! Poistuimme vähin äänin paikalta. Jatkoimme matkaa, kävimme keskustassa ja ihmettelemme, missä kaikki noita-asiat on… Hetken tutkailtuamme asiaa tarkemmin totuus paljastui… Olimme väärässä osavaltiossa ? Loopulta pääsimme OIKEAAN Salemin kaupunkiin ja saimme kylmät väreet nousemaan kierrellessämme noita kaupungissa.

 

Olutta bussimatkalla Israelissa

Olimme kaverini kanssa v 2013 syksyllä Israelissa lomalla ja lähdimme omin päin bussilla Eilatista kuolleelle merelle päivän reissuun. Bussissa matkusti sotilaita rynnäkkökivääreiden kanssa ja ikkunoista havaitsimme, että välillä oli vain aavikkoa silmän kantamattomiin. Päivä kuolleella merellä oli hauska, lämpöä oli yli 30 astetta ja kylmä olut maistui meille molemmille oikein hyvin. Lähdimme takaisin Eilattiin viimeisellä bussilla ja ostimme sen kummemmin ajattelematta muutaman oluen bussimatkalle. Menimme takapenkille istumaan melko täydessä bussissa ja avasimme tovin päästä olut tölkit. Vieressä istunut nainen alkoi huutamaan meille, ettei täällä saa olutta juoda ym. Tässä kohtaa vasta kävi mielessä, ettemme tosiaan tienneet mitä paikalliset tuumaavat alkoholin juonnista bussissa. Nainen ei hellittänyt, hän haastoi riitaa kokoajan ja uhkasi kertoa kuskille juopottelustamme. Pistimme oluet pois ja päätimme ystäväni kanssa hieman kiusata naista. Huoltoasemalla pysähtyessä ostimme salaa limsatölkit ja kun bussi lähti matkaan, avasimme äänekkäästi limsatölkit, muttemme näyttäneen mikä tölkki oli kyseessä. Nainen riemastui tästä ja lähti bussin etuosaan ja kovaan ääneen siellä meitä sätti loppumatkan. Me olimme juopottelevinamme ja sekös naista ärsytti. Niin rohkeita emme olleet, että olisimme riskeeranneet bussissa olon oluen juonnilla, sillä yö aavikolla olisi varmasti ollut kaikkea muuta kun hauska.

 

Kreetalla aasin kyydissä

Kreetalla oli ns. aasi-taksi parkki josta pääsi aasin kyydissä matkustamaan ylös kylään. Päätimme siskon kanssa kokeilla, luulimme että mukaan tulee saattaja joka taluttaa niitä aaseja määrätyn reitin. Mutta mitä kävikään, kun päästiin selkään, niin kaveri löi aaseja takapuolelle ja sitten mentiin keskenämme mäkeä ylös tietämättä yhtään mitä tapahtuu, autoja ja ihmisiä tuli vastaan ja ilta alkoi pimentyä. Yritimme pysäyttää aaseja mutta ne vaan kipusivat ylös ja ylös. Ihmiset nauroivat ravintoloiden terasseilta meidän touhuja. Lopulta sain jostain puusta kiinni ja pysäytettyä oman aasini, sisko jostain tolpasta. Hyppäsin kyydistä ja lähdin taluttamaan aasia takaisinpäin sinne mistä tultiin. Sanoin sille meidät lähettäneelle miehelle että nyt menet kipin kapin hakemaan sen minun siskoni sieltä ylhäältä alas. Kehtasi vielä kysyä että lähdemmekö uudelleen jos hän tulee mukaan. Silloin ei naurattanut yhtään, mutta kun päästiin ottamaan sen jälkeen huurteiset niin kokemushan tuntui todella ikimuistettavalta ja hauskalta. Ehkä vielä joskus aasin kyytiin menen uudestaankin.

 Upgreidaus Hongkongiin

Olin matkustamassa Hongkongiin tapaamaan ystäviäni. Ennen koneen nousua, vieressäni istuneen rouvan mies tuli kysymään, jos haluaisin vaihtaa paikkani hänen kanssaan. Totta kai. Uusi paikkani sijaitsikin sitten business classissa. Tämä oli helpoin ja ensimmäinen upgreidaukseni ikinä.

 

Viimeinen näkeminen Teneriffalla

Matka alkoi heinäkuisena aamuna vaimon ja vuoden ikäisen tyttären kanssa Helsinki–Vantaalta. Oikeammin tietenkin kotoa, mutta moottoritie osuuden läpikäyminen on tunnetusti suuri elämys. Tuolloin ainoalle lapsellemme kyseessä oli ensimmäinen matka lentokoneella ja samalla reissu, jonka muistot lienevät ainoastaan valokuvissa hänen alkaessa käymään lapsuuttaan läpi vanhemmiten. Lentokentällä olimme hyvissä ajoin ja ystävällisen palvelun ansiosta pääsimme airberlinin rautalinnun kyytiin ensin Saksaan Tegelin kentälle Berliiniin. Odotus hallit olivat uskomattoman kuumia, mutta mieltä lämmitti nähdä miten pienokaisemme piti itseään pystyssä odotuspenkkejä vasten, vaikkei tuolloin vielä osannut askelia ottaa. Ihmisten hymyt saivat itselläkin kuuma ahdistuksen laantumaan, vaikka tiesin että kuumaan kohteeseen ollaan matkalla. Toisen linnun selkään päästessä jännitti jo, koska tiesin kohteessamme ensimmäistä kertaa koskaan lainaavani auton ulkomailla. Muutaman tunnin lentomatkan jälkeen, mikä meni lapselta mallikkaasti ja iloisesti, rautalintumme laskeutui Teneriffalle.

Vastassa oli ystävällinen mieshenkilö, joka siirsi meidät vuokra-autolle ja pääsimme ajamaan kohti Puerto de La Cruzia. Jännitykseni muuttui ensimmäisen auton tukehduttamisen jälkeen jo odottamaan sitä mitä tulisin kokemaan lähitunteina ja viikkoina. Appiukolta lainassa olleella navigaattorilla löysimme perille mainiosti, vaikkakaan varsinaiseen majoitukseen jouduin suorittamaan useamman soiton, jotta saisin auton parkkihalliin ja ulko-oven auki. Vihdoin astuin huoneistoon ja sain nähdä isäni monen vuoden tauon jälkeen. Tulisimme kokemaan tunteita moneen suuntaan viikkojen aikana häntä hoitaessamme ja tutustuessamme samalla saareen. Ensimmäisen viikon meitä opasti paikan saloihin kaksoisveljeni, jonka jälkeen olimme omillamme. Opimme mistä saa hyvää syötävää ja kovasti halusin saada churroja. Ensimmäisen viikon aikana emme niitä löytäneet. Kauppakeskus lähettyvillä oli hieno ja siellä ihmettelimme että eihän tällä rahalla suomessa saa kuin asiakaspalveluhymyn. Lähellä oli myös leikkipuisto ja pieni tyttäremme oli onnessaan. Samoin isäni, jolle tyttäreni antoi lisävoimaa päiviin.

Toisella viikolla lähdimme jo kauemmaksi asemapaikastamme, vaikkakin päiväkäynneiksi, mutta onneksi kaikki kohteet saarella on itseni mielestä lyhyen matkan päässä. Noustessamme Teidelle tyttäremme yllätti meidät oksentamalla, tässä vaiheessa emme tienneet että tämä aamuinen matkapahoinvointi tulisi olemaan pysyvämpi luonteinen ominaisuus tyttäressämme. Teidelle emme ylös menneet, mutta maisemat autolla noustessa ja pysähdellessä olivat henkeäsalpaavat. Jälleen kerran saimme todeta miten ystävällisiä ja kilttejä ihmiset olivat meille ja tyttärellemme. Tällä viikolla saimme nauttia myös kaksoisveljeni kanssa syntymäpäivistä, joita varten kaikenlaisten herkkujen etsiminen oli mielenkiintoista. Makujen ja mahdollisuuksien määrä oli suurempi kuin olen koskaan omassa taloudessani tottunut ajattelemaan. Synttäriviikon kruunasi käynti upeassa Loro Park-eläintarhassa. Vaimoni säikähti tosin hieman pimeässä lentäviä lepakoita ja mölyapinat kuuli jo hyvin kaukaa. Myös paikallinen potna-pekka oli meille odotettu kokemus. Käydessämme Los Gigantesissa, matkalla pysähdyimme pieneen kylään. Kylä vaikutti hirmuisen autiolta, mutta kävellessämme kauppaan sisään tuli ystävällinen nainen pihalta istuskelemasta palvelemaan meitä. Tuli tunne, että täällä voisi saavuttaa rauhallisen elämänrytmin, johon omassa lapsuudessa omalla kylällä totuin.

Viimeisenä viikkona alkoi jo olla haikea olo, kun kotiinpaluu lähestyi. Tämä alkoi myös näkyä seurueemme ja isäntämme jaksavuudessa, mutta kivoja juttuja saatiin tehtyä lähiseuduilla ja käytyä hienossa kasvipuutarhassa. Lähimmät vesipuutarha ja yksityinen puutarha olivat hienoja. Jälkimmäisessä juttelimme tovin tietämättämme paikan omistajan kanssa, joka kertoilikin paljon paikasta. Tyypilliseen tapaani en käsittänyt juttelevani tällaisen henkilön kanssa. Nautimme uima-altaissa lillumisesta ja kävelyistä. Paikkaan jäi positiivinen kaipuu, vaikka tiesinkin reissun myös sisältävän haikeampiakin piirteitä. Viimein lähdimme kotimatkalle ja pääsimme jälleen kerran hyvin ystävällisen palvelun myötä kotiin, vaikka autoon oli reissun aikana ilmennyt jokin sähkövíka, mutta kiitin kaveria ettei ollut reissun aikana kertonut. Kotiin päästyä tiesin että reissu kaikkine hyvineen ja huonoineen hetkineen olisi viimeinen kerta, kun tyttäremme sai nähdä ukkinsa. Suru-uutisen jälkeen tämä on minulle muistona tärkein, koska tyttärelleni tuskin pysyvää muistoa omaan muistiin on jäänyt.

 

Liity Matkamessujen messuklubiin, jotta kuulet seuraavista kilpailuista ja siitä, minne matkustaminen kannattaa seuraavaksi!

Matkamessujen messuklubiin