Skip to content

Lanzarote on rauhallinen tuliperäinen saari

 

 

 

Kanariansaariin kuuluva Lanzarote on tunnettu karuista, laavalla koristelluista maisemistaan. Sen eri väreissä hehkuvat laavaesiintymät luovat upeita kontrasteja sinisenä kimmeltävän meren sekä kultaisen rantahiekan kanssa. Lanzaroten palvelutarjonta on turismin myötä kasvanut ja saarella on monia lomakeskuksia, kuten suosittu Puerto del Carmen sekä lapsiperheiden löytämä, rauhallisempi Playa Blanca. Niiden lisäksi tällä kooltaan pienellä saarella on monta salaista piilopaikkaa löydettävänä turistikeskittymien ulkopuolella, pohjoisessa ja lähisaarilla.

Lanzarote viehättää erityisesti sukelluksesta ja surffauksesta kiinnostuneita värikkään merenalaisen maailmansa ja suotuisien tuulien takia, mutta saarella riittää katseltavaa myös patikoinnin ja pyöräilyn parissa. Sijainti Arikan länsipuolella takaa miellyttävän lomasään ympäri vuoden. Vietä rantapäivää etelässä Papagayon kauniilla ja tunnetulla rannalla tai suuntaa pohjoiseen valkoisesta hiekastaan tunnettuun Caleton Blancon rannalle tai Playa de Orzolaan. Olipa lomasuunnitelmissasi mitä tahansa, tulet huomaamaan, että historialtaan tulisieluisella Lanzarotella on myös seesteisempi puolensa.

Info

Valuutta: Euro

Kieli: Espanja (kohteessa pärjää englannilla)

Väkiluku: 156 189 (2022)

Pääkaupunki: Arrecife

Lentoaika Helsingistä 6h 15min.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lanzaroten Must see -lista

 

Timanfayan kansallispuisto

Tulivuorten (Las Montañas del Fuego) keskellä käveleminen on kuin vierailisit Kuussa. Timanfayan alue syntyi Lanzaroten eteläisessä osassa tapahtuneiden rajujen tulivuorenpurkausten jälkeen vuosina 1730-1736. Alueen aito ja erilainen kauneus hämmästyttää vierailijansa.

  • Alueen turistikeskuksena toimii Islote de Hilario
  • Alueella on opastettuja kierroksia ja aktiviteetteja
  • El Diablo- ravintolan luonnollinen uuni toimii lepäävän tulivuoren lämmöllä

Charco de San Ginés

Tämä merivedestä muodostunut laguuni sijaitsee Lanzaroten pääkaupungissa, Arrecifessä, kauniiden, valkoisten kalastajamökkien ympäröimänä. Viehättävän alueen on suunnitellut uuteen kukoistukseensa arkkitehti César Manrique.

  • Paikallisissa kahviloissa tai ravintoloissa ja nautit vilkkaasta elämänmenosta sekä maistuvista paikallisista annoksista
  • Useita paikallisia musiikkitapahtumia, kuten Fiesta de San Ginés
  • Lauantaimarkkinoilta voit ostaa kanarialaisia herkkuja ja käsitöitä

César Manriquen laavatalo

Edesmenneen arkkitehdin ja taitelijan, Manriquen, kädenjälki näkyy kaikkialla Lanzarotella, mutta yksi mielenkiintoisimmista kohteista on hänen oma kotinsa, missä laava ja arkkitehtuuri täydessä yhteisymmärryksessä sekoittuvat.

  • Talo on rakennettu laavalohkareikkoon ja sitä ympäröi vehreä puutarha
  • Tila on täynnä luonnonvaloa, suihkulähteitä ja upeita yksiyiskohtia
  • Se on saaren yksi tärkeimmistä taidegallerioista
  • Tutustu samalla viehättävään Harían kaupunkiin

 

 

 

 

 

Vieraile täydellisessä ja pysäyttävän kauniilla Famaran rannalla, tutustu paikalliseen viininviljelyyn ja vieraile paratiisisaarella, josta löytyy kirkkaat vedet!

Surffaa La Famaralla!

Pohjoisessa sijaitseva Famaran pysäyttävän kaunis ranta on kolmen kilometrin pituinen. Rannan dyyneille ainutlaatuisen kontrastin luo viereisen vuoriston silhuetti. Alue on täydellinen lenkkeilijöille, uimareille, surffaajille, purje- ja leijalautailijoille, sillä se tarjoaa tarpeeksi tilaa kaikille nauttia rannan idyllistä ympäri vuoden. Caleta de Famaran -kylä on monikulttuurinen ja leppoisa sekoitus paikallisia ja surffareita kaikista kansallisuuksista. Ravintoloita, baareja, terasseja ja ruokakauppoja kylässä on useita, kaikki kävelymatkan päässä toisistaan.

Bodegas El Grifon viinitila

Kanariansaarilla sijaitsee tärkeitä viininviljelyalueita. Lanzaroten vulkaanisessa maaperässä viihtyy erityisen hyvin osa rypälelajikkeista. Lähde tutustumaan viininviljelyyn elinkeinona ja pääset paikallisten asiantuntijoiden opastuksella kuulemaan viinin teosta, viljelmien kasvatuksesta, pullotusprosesseista sekä virkistämään tietouttasi eri lajikkeista. Vuonna 1775 perustettu Bodegas El Grifo on saaren vanhin viinitila, jossa sijaitsee myös arvostettu viinimuseo.

La Graciosan paratiisisaari

Saarta kutsutaan usein kahdeksanneksi Kanariansaareksi. Siellä ei ole isoja teitä ja asukasluku on vaatimattomat 600 asukasta. Paikallisten lisäksi saarella vaeltelevat paratiisirannoista vaikuttuneet päiväreissaajat tai seesteisempää saarilomaa viettävät lomailijat. Saarelle pääset Lanzarotelta lautoilla, vesibusseilla tai varaamalla oman purjehdusretkesi. Saaren tyyni tunnelma ja kirkkaat vedet kutsuvat luokseen snorklaajia, sukeltajia sekä idyllistä rantapäivää viettäviä lomailijoita. Vietätpä upealla La Graciosalla aikaasi päivän tai pidempään, matkasi on sen arvoinen.