Reppu Reissaaja -

Reissu Balille, koska nyt sattui halvalla pääsemään.

Australiassa ollessani aloin suunnittelemaan kotiinpaluureissua muutaman mutkan kautta. Tutkin I know the pilot- sivuston tarjouksia ja sieltä pomppasi halpa lento Balille. Olin aina ajatellut että Bali on kamala turistirysä, ja sinne en varmasti mene. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, koska halvalla sai.

Pääsin Balille, löysin kuskini ja hän vei minut majoituspaikalleni. Olin siis reissussa yksin, mutta olin aiemmin liittynyt jäseneksi Balin reppureissuryhmään, josta tarkkailin muita jotka etsivät reissukavereita. Seuraavana päivänä eräs tyttö kysyi seuraa rantaklubille, tapasin hänet ja erään toisen tytön siellä. Tulimme heti hyvin juttuun ja siitä päivästä lähtien teimme kaiken yhdessä! En olisi yksin uskaltanut tehdä puoliakaan siitä mitä heidän kanssaan/rohkaisemanaan tein.

Mieleenpainuvin kokemus kuitenkin oli, kun vuokrasimme skootterit ja lähdimme päiväksi Uluwatuun rannoille. Olin monta päivää kulkenut Grab-skoottereiden takana, joten paikallinen ajotyyli oli tullut tutuksi. Ajatus että ajaisin itse siellä liikenteen seassa kauhistutti ”siitähän on melkein 10 vuotta kun olen ajanut skootterilla, enhän mä enää osaa”, mutta ystäväni rohkaisivat minua ja ei mennyt kauaa kun ajaminen sujui kuin paikallisilta. Se tunne oli vapauttava, en ollut koskaan ennen tuntenut samanlaista euforiaa. Skootterit kulkivat yli 100km/h, ja niillä mentiin mistä nyt sattui mahtumaan, jopa jalkakäytäviä pitkin!! Skootterilla saaren kiertäminen onkin paras tapa turistille, kunhan osaa ajaa paikalliseen tapaan.

Voisin jatkaa tätä tarinaa loputtomiin, mutta pähkinänkuoressa sanoisin, että kannattaa ylittää itsensä ja olla rohkea!! Tällaisia kokemuksia varten elän, ja matkustan. Olen reissanut paljon yksin, mutta en ole juurikaan koskaan joutunut olemaan yksin. Ystäviä on ympäri maailmaa, jotka ovat toivottaneet vieraaksi kotiinsa jos heidän kulmilleen joskus eksyn.

Päätän tämän kirjoituksen sanontaan:
Carpe diem!

 


 

Oletko kokenut reissatessasi jotain ikimuistoista, jonka haluat jakaa muiden kanssa? Jaa kokemuksesi täällä!