Reppu Reissaaja -

Bussilla Berliiniin

Muutama vuosi sitten kesälomani alettua istuin terassilla oluella ja mietin mihin lomani käyttäisin. Samalla Facebookissa silmääni osui ilmoitus, jossa tarjottiin ilmaista asumista Berliinissä kissan hoitoa vastaan. Samantien krooninen matkakuume kimposi huippulukemiin ja alkoi selvitys miten pääsisin viikon varoajalla lähtemään reissuun. Oman kissani vakiohoitaja sattui olemaan seurassani ja hän oitis lupautui ottamaan kissani hoitoon, jos saisin lennot järjestettyä.

Google sauhuten etsin lentoja ja totesin hintojen olevan turhan suolaisia budjettiini nähden, joten aloin miettimään muita matkustusvaihtoehtoja. Muistin vanhan merimiesystäväni aikoinaan harrastaneen bussimatkailua Euroopassa ja pienen etsinnän jälkeen huomasin, että bussilla pääsee Berliiniin huomattavasti halvemmalla kuin lentäen tuolla viikon varoajalla. Koska olin lomalla ja minulla oli vain aikaa niin, lauttamatka Tallinnaan ja reilu vuorokausi bussissa kohti ihanaa Berliiniä, jossa odottaisi ilmainen majoitus kuulosti mahtavalta seikkailulta, joka oli pakko kokea.

Liput varaukseen ja viikon päästä olin matkalla ensimmäistä kertaa yksin miettien, että selviänköhän hengissä takaisin kotiin tai edes määränpäähän asti. Mutta kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Bussimatka meni leppoisasti maisemia ihaillen ja elokuvia katsellen omalta ruudulta penkin selkänojassa. Tämä reissu kun oli ollut pelkää hyvää tuuria, niin toki tuuri jatkui ja sain matkustaa koko matkan ilman vierustoveria, joten saatoin kellahtaa makuuasentoon ja ummistaa silmäni yön ajaksi. Siinä vaiheessa kun Berliinin televisiotorni alkoi häämöttää ja 25,5h matka oli venynyt 27 tuntiin tuumin, että helposti matka olisi voinut jatkua vielä muutaman tunnin, mutta samalla olin innosta pinkeänä, että kohta pääsisin tallustelemaan ihania kesäisiä Berliinin katuja.

 


 

Oletko kokenut reissatessasi jotain ikimuistoista, jonka haluat jakaa muiden kanssa? Jaa kokemuksesi täällä!