Skip to content

Saarenmaalla voi kuulla muutakin kuin valssia

Viron suurin saari ja pengertien avulla siihen yhdistyvä herttainen pieni Muhu aiheuttavat positiivista riippuvuutta. Kun on kerran Saarenmaalla käynyt, valtaa mielen tunne kuin kesälomaa olisikin parasta viettää juuri täällä – manner-Viroon verrattuna aivan erilaisissa maisemissa.

Oli vuodenaika mikä tahansa, vetävät kulttuurin ja historian harrastajia saarella puoleensa keskiaikaiset kivikirkot, Mihklin maatilamuseo, Anglan kukkulan tuulimyllyt, Sõrven majakka ja Kuressaaren piispanlinna, joka on kaltaistensa joukossa parhaiten säilynyt yksilö koko Baltiassa. Luonnon ystävien suosikkikohteita ovat Euroopan ensimmäinen tieteellisesti todistettu meteoriittikraatteri Kaalin kylässä sekä kävelyretket Pangan rantatörmillä.

Viron vanhin kylpyläkaupunki Kuressaare pitää todennäköisesti hallussaan maailmanlaajuista ykkössijaa kylpylöiden tiheydellä mitattuna – kaupungissa on yksi kylpyläpaikka kymmentä asukasta kohti. Talvisin laatuaikaa voikin viettää juuri kylpylähoidoista nauttien.

Muhun saaren helmiä ovat pitkien kiviaitojen halkoma Koguvan museokylä, Üügun rantakallio sekä Viron vanhimpiin kuuluva Katariinan kirkko. Kuuluisaa muhulaista leipää ja kauniita käsitöitä tuliaisiksi sekä hyviä ruokapaikkoja löytyy Liivan taajamasta.

Saarelaisten yleisötapahtumien valikoima on laaja – tule ja vieraile Saarenmaan ooppera- tai meripäivillä, tulevaisuuden musiikin festivaalilla ”Juu jääb” Muhussa, “I Land Sound” -elämysfestivaalilla tai monen suomalaisenkin kuljettajan rakastamassa Saarenmaan Rallyssä.

Info:

Valuutta: Euro (€)

Kieli: viro, englanti, suomi

Väkiluku: 31,292  (2022)

Pääkaupunki: Kuressaare

Lentoaika Tallinnasta: 40 min

Matkustuskausi: ympäri vuoden

Saarenmaan Must do -lista

Kylpylät

Viron ensimmäinen mutahoitola avattiin 195 vuotta sitten juuri Saarenmaalla, kun paikallismudalla havaittiin olevan positiivisia vaikutuksia ihon ja kehon kunnolle. Mutakylpyjen rinnalle on sittemmin lisääntynyt satoja erilaisia rentouttavia hoitoja – vartaloa trimmailevat hieronnat, katajahoidot, hellät kehohauteet ja -kääreet yms. Tänään saarella toimii kahdeksan kylpylähotellia, joissa on yhteensä 12 uima- tai virkistysallasta, 25 saunaa ja lähes 400 erilaista wellness-hoitoa.

Golf

Saarenmaan merellisen leudon ilmaston ansiosta golfkausi jatkuu toukokuusta marraskuuhun. Suomalaisen kenttäarkkitehdin Lassi Tilanderin suunnittelema Saare Golfin 18-väyläinen golfkenttä sijaitsee Kuressaaren kaupungissa, vain 15 minuutin kävelymatkan päässä vanhastakaupungista. Kentän laatua arvioidaan yhdeksi Viron parhaista, ja sen tekee erikoiseksi ympäröivä maisema, joka on kuin suoraan kuvankauniista maalauksesta.

Pyöräily

Saarenmaa ja Muhu ovat juuri sopivan kokoisia saaria päivän mittaisten pyöräilyretkien tekoon. Kuressaaren ympäristössä kiertelee 20 kilometrin edestä pyöräteitä. Niitä pitkin voit polkea pistäytymään muun muassa 12 km:n päässä sijaitsevaan Mändjalgaan, jossa ovat saaren parhaat luonnonuimarannat. Ottaen huomioon Saarenmaan pienen liikennetiheyden ja tasaiset maastot, myös autotiet sopivat mainiosti pyörällä liikkumiseen.

Vieraile Baltian maiden vanhimmalla luonnonsuojelualueella, hae sielunhoito luostarista ja paikallisesta savukalasta, kotioluesta sekä tummasta leivästä!

Vilsandin kansallispuisto

Saarenmaan länsirannikolla sijaitsee Baltian maiden vanhin luonnonsuojelualue eli Vilsandin kansallispuisto, joka juhli 110-vuotissyntymäpäiväänsä vuonna 2020. Alue on suojeltu erityisesti linnuston elinoloja huomioiden, sillä Länsi-Viron saaristo on kaksi kertaa vuodessa Pohjolan muuttolinnuille yksi keskeisimmistä pysähdyspaikoista Euroopassa. Tänä kesänä Vilsandilla avataan peruskorjauksen jäljiltä Viron läntisin majakka myös yleisövierailukäyttöön.

Nunnaluostari

Monet toistuvastikaan Saarenmaalla käyneet eivät ehkä tiedä, että Reon kylässä toimii Pyhän Johannes Edelläkävijän Skiita eli sivuluostari. Se sijaitsee aivan Kuivastusta Kuressaareen vievän tien ääressä. Luostarissa asuu joukko elämäntapaansa pyhittäytyneitä nunnia, jotka ystävällisesti ottavat vieraankin vastaan. Sielunhoidon saannin jälkeen luostarin toimintaa voi tukea ostamalla nunnilta luostarikahvia, kotoisia säilykkeitä, käsityönä valmistettua saippuaa, mehiläisvahakynttilöitä tai vaikkapa kehäkukkavoidetta.

Paikalliset maut

Saarenmaa on kautta aikojen tunnettu savukalastaan, kotioluestaan ja tummasta leivästään. Kaikkia näitä herkkuja on tarjolla nautittavaksi nykyäänkin. Näyttävä todiste siitä, että saarelaiset osaavat valmistaa hyvää ruokaa, on White Guide -ravintolaoppaan lista, joka arvioi vuoden 2020 versiossaan 100 parhaimman virolaisravintolan joukkoon kuuluviksi peräti yhdeksän ravintolaa tai muuta ruokapaikkaa Saarenmaalta ja Muhusta.