Siirry sisältöön
Blogi Matkamessut nostatti lomahaaveet pinnalle
Artikkeli

Matkamessut nostatti lomahaaveet pinnalle

Julkaistu

Viikonloppua vietettiin Helsingin Messukeskuksessa lomaunelmien ja makuelämysten parissa. Suomalaisten matkakuume on todistetusti korkealla, kun matkoja suunniteltiin niin kotimaahan kuin ulkomaille. Matkailuajoneuvoihin tutustuttiin samaan aikaan järjestetyilläCaravan-messuilla.  

Kansainväliset Matkamessut järjestettiin nyt 36. kerran ja tapahtumaan tultiin tekemään päätöksiä lomamatkoista erityisesti ensi kesälle, mutta myös seuraavalle talvelle. Ammattilaispäivinä verkostoiduttiin vilkkaasti sekä nautittiin iloisista jälleennäkemisistä.

Matkamessujen partnerimaa oli Espanja, joka toi esille erityisesti ruokamatkailua. Tapahtumakokonaisuuteen osallistui lähes 900 yritystä noin 70 eri maasta. Tapahtumissa vieraili 18.–21.1.2024 yli 50 000 kävijää sisältäen ammattilaiskävijät.

”Matkamessut on toimialan tärkein tapahtuma, joka tukee matkailuelinkeinoa matkailuvuoden käynnistäjänä ja antaa toisaalta kävijöille mahdollisuuden tavata asiantuntijoita ja saada helposti vinkkejä ja tarjouksia tulevia matkoja varten”, sanoo Matkamessujen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen.

Uusia matkanjärjestäjiä ja tuotteita lanseerattiin messuilla

Uusi suomalainen matkanjärjestäjä Longitours lanseerattiin Matkamessuilla näyttävästi. Raikkaalla osastolla keskusteltiin vilkkaasti perinteisistä pakettilomakohteista sekä omatoimimatkoista kaukomaille aina Brasiliasta Aasiaan saakka.

”Pidämme tärkeänä, että asiakkaat voivat kohdata meidät kasvotusten. Se kasvattaa pitkällä tähtäimellä luottamusta, mitä pidämme matkanjärjestäjälle erittäin tärkeänä. Samalla saamme kontakteja ja myymme matkoja”, sanoo Longitoursin toimitusjohtaja Toni Räsanen.

Pohjois-Karjala oli mukana vuosien tauon jälkeen. Elämyksellinen osasto oli rakennettu ensimmäistä kertaa kierrätetystä hiilletystä puusta, mikä nähtiin messuilla ensimmäistä kertaa.

”Olemme saaneet paljon hyvää palautetta siitä, että osastoltamme huokuu luonnonmukaisuus ja kestävän matkailun palvelumme. Osaston varsinainen vetonaula oli rauhoittavan yhteissoittokanteleen soinnut, mikä innosti kävijöitä kokeilemaan soittamista. Olemme erittäin tyytyväisiä näkyvyyteemme Matkamessuilla ja kaiken lisäksi osallistuminen paransi merkittävästi yhteishenkeämme matkailun alueellisessa kehittämisessä”, sanoo Marja Tiittanen Pohjois-Karjalan matkailu ry:stä.

Caravan-messut esitteli lähes 200 matkailuajoneuvoa 

Helsingin Caravan 2024 -messut esitteli matkailuajoneuvouutuuksia ja kertoi ajoneuvomatkailun mahdollisuuksista Matkamessujen yhteydessä perjantaista sunnuntaihin. Näin tapahtuu myös kolmena seuraavana vuotena, sillä Helsingin Messukeskus allekirjoitti yhteistyösopimuksen Matkailuajoneuvotuojat ry:n kanssa messujen avajaispäivänä. “Helsingin Caravan-messuilla tavoitamme aktiivisten ajoneuvomatkailijoiden lisäksi myös paljon uutta asiakaskuntaa. Matkailuajoneuvot kiinnostavat ja tänä vuonna on tehty paljon kauppaa uusista menopeleistä”, kertoo Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Mika Jokinen.

Matkamessujen yhteydessä järjestetty Matka Workshop Day -myyntitapahtumaan osallistui yhteensä 630 ammattilaista. Matka Workshop Day on Pohjoismaiden merkittävin matkailupalveluiden osto- ja myyntitapahtuma. Tapahtumassa vieraili 17.1. yhteensä 234 yritystä myymässä maasta ja 226 ostajaa 39:stä eri maasta. Tapaamisia järjestettiin yhteensä 3600.

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään 16.–19.1.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 15.1.2025. Helsingin Caravan-messut järjestetään 17.-19.1.2025. | www.matkamessut.fi | LinkedIn| @matkatravelfair | #Matkamessut #Matka2024
www.caravanmessut.fi | #caravanmessut @helsingincaravanmessut

Lue lisää