Skip to content

Vältä lomastressi!

Poimi tästä vinkit, joiden avulla lomallelähtö sujuu stressittömästi.

Lomastressi – 10 vinkkiä, joilla vältät sen

Lomastressi saattaa pilata loman, joka lähtökohtaisesti on ihana ja positiivinen asia. Mutta usein itse lomalle lähteminen saattaa stressata ja aiheuttaa harmaita hiuksia, ja se on täysin ymmärrettävää. Stressiä aiheuttavat pakkaaminen ja esimerkiksi mahdollisesti täysin
tuntematon kohde. Sitten on vielä Suomeen jäävät asiat; työjutut, lehtitilaukset ja koti. Lapsien kanssa matkustavan loamstressiä lisää se, että itsensä lisäksi tulee huolehtia vielä muutaman muun tyypin pakkaamisesta ja pärjäämisestä. Lomastressi saattaa ottaa vallan ja tuntua ylitsepääsemättömältä. Silloin kannattaa hengähtää, miettiä miksi sinne matkalle ollaan lähdössä, ja tehdä lista.

10 lomastressin karkoitusvinkkiä

Keräsimme sinulle 10 vinkkiä hieman kevyempään matkalle lähtöön! Kun huolehdit näistä
asioista ajoissa, lomastressi vähenee ja voit keskittyä pääasiaan, eli matkan fiilistelyyn.

1. Pidä huoli että saat lomarauhan. Varmista, että kaikki kotimaassa tietävät sinun
jäävän lomalle, ja merkkaa loma kalenteriin. Aseta sähköpostiisi automaattinen
vastaus poissaolosta ja laita sen jälkeen sähköpostin ilmoitukset pois päältä.

2. Koti kuntoon. Maksa kaikki laskut etukäteen, ja laita lehtitilaukset tauolle, jos jäät
pitemmälle lomalle. Käy läpi jääkaappi ja heitä pilaantuvat elintarvikkeet pois, ja jos
ehdit, siivoa koti ja muista viedä roskat. Kun teet tämän kaiken, mikään stressaava
ajatus ei keskeytä lomaasi, ja kotiin palaaminenkin on helppoa ja mukavaa.

3. Tutustu kohteeseen. Varsinkin lapsien kanssa matkustava saattaa stressata
tuntemattomasta kohteesta, vaikka mitään pelättävää ei ole. Kohteeseen
tutustuminen myös käytännön asioiden kannalta vähentää stressiä, puhumattakaan
siitä että se innostaa! Matkasta ja kohteesta saa myös enemmän irti, kun suunnittelee
hieman, mitä haluaa tehdä ja nähdä.

4. Pakkaa ajoissa. Kun matkalaukkusi on lähes valmiiksi pakattu vähintään yhtä päivää
ennen lähtöä, mielikin rauhoittuu. Tämä antaa myös pienen liikkumavaran, jos
huomaatkin että lempimekkosi on likainen pakatessasi. Tarkista kohteen säätiedotus
vielä kerran ennen kun suljet laukun. Muista myös ladata elektroniikat ja pakata
laturit, tämä unohtuu usein! Ja latureihin liittyen, tarkista tarvitsetko kohteeseesi
adapterin, eli onko maassa sama sähköliitäntä kuin Suomessa. Listauksen löydät
esimerkiksi täältä >>

5. Tarkista pakkaamissäännöt. Jos haluat viedä lomalle mukanasi esimerkiksi shampoot
ja hiuslakkaa, tarvitset ruumalaukun. Tarkista etukäteen kuuluuko lippuusi
ruumalaukku. Jos ei, tämä kannattaa ostaa yleensä etukäteen lentoyhtiön sivuilta,
sillä se tulee edullisemmaksi. Käsimatkatavaroissa saa nesteitä olla litran verran,
enintään 100 ml pakkauksissa. Tutustu Finavian pakkaamisohjeisiin tästä >>

6. Tyhjennä lompakkosi turhista korteista ja vaihda kohdemaan valuuttaa valmiiksi, jos
se ei ole euro. Ota kuvakopio passistasi ja luottokorteistasi, ja printtaa ne paperisena
tai lähetä sähköpostiisi. Matkaliput kannattaa myös printata paperisena, varsinkin, jos
on heikkohermoinen lähtijä.

7. Tee check-in etukäteen. Vaikka sinulla olisi ruumalaukkuja, kannattaa check-in tehdä
etukäteen. Useimmat lentoyhtiöt tarjoavat tähän mahdollisuuden. Tämän tehtyäsi
saat matkalipun puhelimeesi, ja voit viedä laukkusi jonottamatta baggage drop
-linjastolle, tai kävellä suoraan turvatarkastukseen.

8. Mene ajoissa lentokentälle. Päätä etukäteen, millä kulkuneuvolla kuljet kentälle. Jos
aiot mennä taksilla, voit tilata sen etukäteen saapumaan tietyksi ajaksi. Lentokentällä
on hyvä olla vähintään 1,5 h ennen koneen lähtöä.

9. Selvitä valmiiksi, miten saapuminen kohteeseen sujuu. Tarkista paras tapa kulkea
kentältä majoitukseesi, ja katso esimerkiksi maan taksihinnat, ettet tule huijatuksi.
Selvitä myös, miten laskeutumisaikasi suhtautuu majoituksen check-in-aikaan. Useat
majoitukset ottavat laukkusi säilytykseen, vaikka huone ei olisi vielä valmis.

10. Nauti lomastasi ensimmäisestä hetkestä lähtien! Matkustaminen on jännittävää ja
ihanaa ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti, lentokentän poreilevasta tunnelmasta alkaen.

PS: Ihania kohteita stressittömään lomailuun löydät tammikuussa Matkamessuilta!