Reppu Reissaaja -

Autolla Yhdysvalloissa

Jos haaveilet autoreissusta Yhdysvalloissa, selvitä autovuokraamosi oikeuspykälät erittäin tarkasti etukäteen. Olimme kaverini kanssa reissussa Yhdysvalloissa ja olimme vuokranneet reissua varten astetta kalliimman auton Los Angelesissa, koska tulisimme ajamaan pitkiä matkoja. Olimme päätyneet Las Vegasiin, josta lähdimme aamulla ajamaan hirvittävässä ruuhkassa kohti San Franciscoa. Lämpöä oli lähemmäs 35 astetta ja vauhti ruuhkassa matelevaa. Katsoimme, kuinka muutama auto oli hyytynyt highwayn viereen ja hinausauto hinasi autoja pois. Mietittiin, että onneksi ei ole käynyt moista.

Noh.

Hetkeä myöhemmin auton ratissa ollut kaverini kertoi paniikissa, että polkimet olivat lakanneet toimimasta. Auto ei ottanut vastaan käskyjä kaasusta eikä jarrusta. Kaikeksi onneksi hädin tuskin liikuimme ruuhkassa, joten vauhtia ei ollut nimeksikään. Hytkyimme hillittömästi penkeillämme, jotta saimme auton valutettua highwayn vasemmalle puolelle parkkiin. Soitimme vuokraamon päivystysnumeroon ja yritimme parhaamme mukaan selittää sijaintiamme ja mitä oli tapahtunut. Puolen tunnin puhelun jälkeen meidät yhdistettiin Nevadan highwayn hinauspalveluun. Selitettyämme tilanteemme saimme tietää, että meidän tuli soittaa Kalifornian hinauspalveluun, koska olimme ylittäneet osavaltion rajat. Seuraava puhelu ja saimme viimein hinausauton tilattua. Koska auto oli sammuneena, ilmasto ei toiminut ja olimme keskellä ”huitsin Nevadaa” +35 asteen lämmössä.

Hinausauto hinasi meidät lähimmälle huoltoasemalle, joka sattui olemaan entistä syvemmällä Kalifornian puolella, vaikka meidän olisi pitänyt päästä Las Vegasiin, jossa oli lähin vuokraamomme toimipiste. Maailman pisimmän puhelun jälkeen, kun yritin saada vuokraamomme päivystykselle tankattua päähän, että tarvitsemme nyt hinauksen Las Vegasiin ja uuden auton sieltä ja heidän tuli se hoitaa. 45 minuuttia myöhemmin, maksoimme itse Kalifornian puolen hinauksen ja saimme uuden hinauksen vuokraamomme puolesta Las Vegasiin, jossa saimme kuulla, että meille oli annettu Los Angelesissa pienimoottorisempi auto kuin mistä olimme maksaneet eikä sitä autoa oltu suunniteltu pitkiin maantieajoihin.

Loistavaa.

Saimme onneksi lopulta uuden auton ja pääsimme hotelliin nukkumaan. Joten tarkistakaa, mistä autosta olette maksaneet, lukekaa kaikki pienet präntit vuokrasopimuspaperista ja varautukaa, että Jenkeissä mikään ei suju yhtä sujuvasti kuin Suomessa.